Takana on jo viisi päivää ilman karkkia. Viisi! Ihan uskomattoman monta, ottaen huomioon viime vuosien kulutuksen. Eikä juuri lainkaan vieroitusoireita. En ymmärrä.
Myönnetään, että jäähyväisviikko oli dekadenteinta karkilla sikailua mitä olen varmaan ikinä tehnyt, mutta se vain vahvisti oloa siitä, että nyt se tie on nähty. Onko lopullisesti, sen vain aika tulee näyttämään.
No sitten nämä peruskysymykset.
Miksi? En tiedä. Ei vaan ole enää fiilis. kolmestakymmenestäviidestä ja 3/4 elinvuodesta noin 23 on mennyt karkinhuuruisessa sokeripöhnässä. Pahe, joka on aina ollut ainoa todellinen addiktioni. Sokeri, tuo puhtaan valkoinen onnen tuoja.
Miten? Lakkaan vaan ostamasta ja syömästä. Marjojen syöminen on näin loppukesästä hyvin korvannut karkit, samoin tarvittaessa jauhan purkkaa.
Tavoitteet? Elää ensin ilman karkkia, sitten seuraavana tulilinjalla ovat kaikki muut sokerimähmät, kuten jätskit, pullat, keksit, jne. Näihin toissijaisiin en kuitenkaan ole koskaan ollut niin koukussa, että olisin lähtenyt keskellä yötä etsimään avointa huoltoasemaa, joka myisi minulle fiksin.
Viimeisen kolmen vuoden aikana olen onnistunut palauttamaan 24 kiloa pudottamastani 38:sta takaisin vyötärölleni ja lopettamaan aktiivisen liikunnan kokonaan. Tavoitteenani on nyt palauttaa tuo muutaman vuoden takainen kunto ja energisyys takaisin. Näitä kahta projektia ei kuitenkaan saa liittää liian tiiviisti toisiinsa, ne ovat toisistaan itsenäisiä. Tiedän, että liikunta tuo iloa ja voimaa elämääni, nyt pitää vaan saada itseni aktivoitua. Ja vaikka sokerin raju vähentäminen varmasti edesauttaa jaksamista ja jopa laihtumista, en silti halua mitenkään seurata näitä kahta asiaa yhdessä. Tämän blogin aiheena on nimenomaan kamppailuni karkkia vastaan, johon tietenkin liittyy myös muu elämäni, jonka osa tuo liikunnan uudelleen löytäminen on.
Miksi blogi? Aikaisempia treeniblogeja kirjoittaessani olen aina ajatellut, että julkisesti edistymiseni esittely luo minulle pakottavaa painetta jaksaa tehdä aina kaikki päättämäni harjoitukset ja ruokailut suunnitellusti. Osittain tuo on toiminutkin, mutta ainaoastaan silloin kun motivaatiota on muutenkin. Motivaation luojana blogi ei minulla toimi, päinvastoin. Sen tuoma lisästressi vain anto syyn lopettaa nopeammin. Miksi rypeä itseinhossa, jos se voi yksinkertaisesti lopettaa luovuttamalla?
Nyt kuitenkin ajatus tuli ihan muualta. Jostain syystä tänä aamuna huomasin muistelevani Nikki Sixxin Heroin Diaries-kirjaa, jossa Sixx julkaisee ja avaa taustoja 80-luvun puolivälissä kirjoittamiaan päiväkirjoja, joissa keskeisenä tekijänä on Sixxin heroiiniriippuvuus ja siitä irti pääseminen. Mietin, että vain suoritteiden ja tavoitteiden saavuttamisesta kirjoittamisen sijaan keskittyisinkin tällä kertaa kirjaamaan fiiliksiäni karkkilakon (vai karkittoman loppuelämän?) etenemisessä. Ei paineita, ei mitään mitattavia välitavoitteita, ei aikataulua, ainoastaan yksi päämäärä. Elää hetki toisensa perään ilman karkkia.
Tervetuloa mukaan matkalle. 3.8.2014 - ?
Juha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti