”Kyllä mä sen pystyn pitämään kurissa”

Ei, en minä ole teitä, rakkaat lukijani, unohtanut. Kuten aina kuuluu alkuun todeta, kiirettä on pitänyt ja simmottos. Mutta tosiaan, nyt on aika päivitellä kuulumisia, ja niitä minulla tietenkin on.

Koska karkkilakko sujui niin vaivatta, päätin siinä kuuden viikon kohdalla kokeilla karkin palauttamista osaksi elämääni. Sitä ennen kyllä mietin menneitä kirjoituksiani runsaasti ja muistan miten en uskonut yhteiseloon sokerin kanssa. Ja hulluintahan tässä on se, että en edes kaivannut karkkia. Pärjäsin hyvin ilman.

No. Yhtenä lauantaina muutama viikko sitten ostin pussillisen Kouvolan lakuja. Ja olihan ne hyviä. Ei mitään räjähtävää kliimaksia, ihan vaan hyviä. Mutta siitä sitten käynnistyi karkinsyönti uudestaan. Ensin vain viikonloppuna, sitten välillä myös viikolla. Nyt on maanantai ja menneenä viikonloppuna tuli taas syötyä useampi pussi erilaisia karkkeja. Jopa tänään,  juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä päivitystä söin 50g:n Tobleronen. Miksi? En edes oikein pidä tavallisesta Tobleronesta.

Parhaillaan olen matkalla kohti Pohjois-Irlantia, edessä on neljä päivää huimaisevan hienoja linksejä. Kämppiksenäni reissussa on ystäväni, entinen työkaverini Mats, joka on kuulunut tämän blogin lukijoihin alusta lähtien. Mats kertoi itsekin aloittaneensa karkkilakon, joten voimme nyt viikon yhdessä keskittää energiamme muuhun ajanvietteeseen kuin karkkiin. Tosin pahoin pelkään, että nuo korvaavat tuotteet ovat Bulmers, Guinness ja Marlboro..

Ajatuksen tasolla olen jo päässyt uuden elämän alkuun. Enemmän liikuntaa, parempaa ruokaa ja muutenkin onnellisempaa elämää. Mutta miksi se käytäntö on niin vaikeaa. Lenkillä on kivaa, mutta salille en saa itseäni, en sitten millään. Peilistä tuijottaa se sama pulleaposkinen, paksukaulainen Juha, joka katsoi sieltä kuusi vuotta sitten. Miksi kurssin oikaisun sijaan matka on edelleen syöksyvä?

Lokakuu menee yhtä viikkoa lukuun ottamatta reissuissa, jolloin säännöllinen urheilu ei tule kysymykseenkään. Jotenkin kuitenkin pitäisi pystyä saattamaan suunta oikeaksi ennen marraskuuta, jotta saisin maksimaalisen hyödyn ajasta, jolloin golfmailat ovat varastossa ja töissä rauhallisempaa. Tehokas toiminta töissä ja kotona onnistuu nyt varmimmiten aktivoitumalla urheilun saralla heti. Aamulenkit, kuntosali, xycling, uinti, pyöräily ja sauvakävely näin alkuun, sitten ehkä mukaan sulkapallo, tms. Joka päivä jotain, aivan kuten syksyllä 2008. Kuusi vuotta vanhempi, mutta aivan varmasti kykenevä viemään elämänapamuutoksen myös toteutukseen asti.

Mutta se karkki. Kyllä mä edelleen voin olla ilman. Se ei tuskin tule koskaan olemaan vaikeaa. Mutta kohtuus, se ei taida onnistua. Jos siis jatkossa tekisin niin, että saan syödä, jos joku tarjoaa, mutta en itse osta. Ja kotona ei syödä.

Vielä tuohon painonpudotukseen. Vaaka asettuu nyt aika tarkkaan 20 kiloa suurempaan lukuun kuin kolme vuotta sitten. Huolestuttavaa on se, että lukema on nyt 10 kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Tahti on siis vaan kiihtynyt. Hulluinta oli se, että käydessäni lääkärissä ikäryhmätarkastuksessa toivoin, että minusta löytyisi joku lääketieteellinen syy tälle painonnousulle. Toivoin siis olevani ennemmin sairas kuin saamaton. No, onneksi olen muutoin täysin terve, paitsi tietenkin painoa on liikaa ja kolesterolikin huitelee yli toleranssin. Tavoitteet siis pöytään. 2.10.2015 mennessä rasvaa pois 25 kg. Kokonaispaino normaalipainon rajoihin, eli 87 kiloon. Lihaskunto paremmaksi, tehdään tarkat tavoitteet kuntotestin jälkeen. Lisäksi erityishuomioita venyttelyyn ja liikkuvuuden parantamiseen.

Auttakaa minua pysymään liikkeessä ja parantamaan oloani. Kysykää mitä kuuluu, pyytäkää mukaan lenkille, pelaamaan jotain, tai muuten vaan liikkumaan. Tykkään paljon tehdä yksin, mutta ei seurasta ja tsempistä ikinä haittaa voi olla.

Nyt nukkumaan. 6 tuntia unta ja sitten 36 jamekia golfia Rosapenna Sandy Hills ja Old Tom Morris.

Höyhensaarten karkkikemut

Lähes joka yö syön unissani karkkia. Paikka vaihtuu, mutta jotenkin aina päädyn tilanteeseen, jossa edessäni on valtavat määrät irtokarkkeja. Lyhyen pähkinnän jälkeen annan houkutukselle periksi ja päätän ahmia kaikki. Herätessänikin vielä ottaa päähän, kunnes tajuan sen taas kerran olleen vain unta.

Kävin eilen kaupassa ja poikkesin karkkihyllyllä hakemassa purkkaa. Kuin testatakseen tahdonlujuuttani oli kauppias päättänyt laittaa juuri suurimman houkutukseni Halvan mansikkalakujen lisäksi, eli Kouvolan lakritsin juuri Jenkki Raspberry-Liquorice-purkan alle. Hylly on ainakin 100 metriä pitkä, miksi se piti laittaa juuri siihen?! Paha mieli. No ei oikeasti.

Flunssa taitettu ja parina iltana käyty koiran kanssa kevyesti lenkkeilemässä. Vauhti on olematonta, mutta ainakin liikun taas. Ja mikä tärkeintä, siitä tulee hyvä fiilis. Jotenkin vaan alkava syksy ja ryhdistäytyminen ruokailun ja urheilun saralla kuuluvat yhteen.

Kävin tänään verikokeissa ensi viikon terveystarkastusta varten. Viikon päästä sitten kuullaan missä kunnossa tulen ottamaan 36. syntymäpäiväni (ja keski-iän) vastaan.

Peace out.

Kuukausi täynnä (ja se oli ärsyttävän helppoa).

Ei sen näin pitänyt mennä. Tämän piti olla yhden miehen kamppaily ylivoimaista vihollista vastaan. Tuskaa, hikeä ja unettomuuden ankeudessa kieriskelyä. Pah, vielä mitä! Rehellisesti ei ole tehnyt lainkaan karkkia mieli enää pitkään aikaan, eikä edes karkkiosastolla ostostelu viime viikonlopun koiravahdille ahdistanut pätkääkään.

Kaiken lisäksi opin apteekissa käydessäni, että minulla on näköjään ihan oikeakin, fyysinen riippuvuus. Nasoliniin. Sitä ei kuulemma saisi käyttää viittä päivää pidempään kerrallaan. Mulla taitaa kohta olla viisi kuukautta täynnä. No, ainakaan se ei lihota.

Mutta takaisin karkkiin. Aivan todella, todella ärsyttävän helppoa olla syömättä. Koska niinhän tässä on nyt uhkana käydä, että helppo voitto ei tunnu lainkaan voitolta ja totean koko lakon täysin turhaksi. Keksin jotain muuta. Vai olisiko tosiaan nyt niin, että en enää edes halua sokerin syleilyyn?

Muutama havainto karkittomasta elämästä.

Koko ajan on nälkä. Aamulla on nälkä, päivällä on nälkä, illalla on nälkä. Nälkä on edelleen todella ärsyttävä tunne, mutta nyt se kuitenkin vähän jo hymyilyttää. Tajuaa konkreettisesti minkälainen energiamäärä puuttuu päivittäin aiempaan verrattuna.

Äkkimakea ällöttää. Sitä en olisi ikinä uskonut, että joissain ruoissa on nyt mielestäni aivan liikaa sokeria. Esimerkiksi mustikkarahkassa. Wtf?

Mutta juhlitaan nyt vähän. Kuitenkin eka kuukausi on takana onnistuneesti. Menisin lenkille, mutta flunssa kaatoi petiin. Ehkä viikonloppuna sitten.

Praha-Peuramaa-Brunka. Kolme viikkoa ja vähän päälle.

Ihan tosi. Yli kolme viikkoa takana, eikä tunnu missään. Mennyt viikko oli juuri niin hektinen kuin ajattelinkin, itse asiassa jopa vähän tiukempikin.

Hyvät asiat ensin. Elämä ilman karkkia on ihan lasten leikkiä. Miksi tämä on tuntunut niin vaikealta? Muutaman kerran olen lähinnä kaivannut peiton alle kömpimistä ison karkkiämpärin ja iPadin kanssa, viettämään aikaa jonkun leffan parissa. Muuten, ei mitään mielihaluja.

No sitten ne huonot. Rutiiniton viikko tarkoittaa syömistä, juomista, valvomista ja tupakointia. Päivästä toiseen. Olo on aivan kaamea; väsynyt, turvonnut ja flegmaattinen. Onneksi kalenteri näyttää tuleville viikoille vain normaalia duunia, eikä yhtään työ- tai siviiliedustamista. Koko kehon detoxi alkaa nyt, eli vettä, hyvää ruokaa ja lenkkeilyä. Rauhallisesti ja hyvällä fiiliksellä.

Muuten, ne kaurakeksit. On ne vaan ihan älyttömän hyviä. Sen verran aion kiristää lakkoani, että jätän keksitkin pois.

Ja salitreeniohjelmaa pitäisi alkaa toteuttaa. Iina lupasi mulle ohjelman. Funtastic.

Edit. Tällaiseen törmäsin tänään: http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_sokerilla_kyllastetyt_lapset/7429519?fb_action_ids=10153122404249115&fb_action_types=og.recommends

Kaksi viikkoa. Mikä tässä muka on niin vaikeata?

Kaksi viikkoa tulee täyteen tänään. Vieläkin tämä on helpompaa kuin kuvittelin, vaikka yllättävissä tilanteissa onkin ollut aika tiukkaa. Kirjoittaminenkin on jäänyt vähän vähemmälle, vaikka tekstiä onkin päässä pyörinyt. Puretaan tässä sitten kerralla tuntoja useamman päivän edestä.

Käsi pystyyn virheen merkiksi. Klassinen virhe alkuviikosta, päätin käydä kaupassa suoraan työpäivän jälkeen. Lounaasta oli jo vierähtänyt useampi tunti ja vähän jo väsytti. Kaupassa alkoi rehellisesti kiukuttaa, kun en saanut ostaa karkkia. Täysin lapsenomaista kiukkua ja mökötystä aina karkkihyllyt ohitettaessa. Jälkikäteen oli pakko nauraa asialle, joska muuten oma käytös olisi kai lähinnä itkettänyt.

Ja ajatus siitä, että arki on hyvä ja helppoa. Ehkä asia ei olekaan ihan niin mustavalkoista. Periaatteessa arkipäivillä on tosiaan oma selkeä rytminsä hereilläolon, ulkoilun ja ruokailun suhteen. Täämä viikko on kuitenkin taas ollut alalle typillinen säännöllisen epäsäännöllinen joka suhteessa, eli aikaisia aamuja, pitkiä ja kiireisiä päiviä, päänsärkyjä, muuttoa ja kaikkea muuta normista poikkeavaa. Tätäkin kirjoitusta teen työpöytäni ääressä kilpailun avauspuheiden ja palkintojenjaon välisenä aikana. Alkuviikon lenkin jälkeen sykemittari onkin saanut levätä rauhassa keittiön sivupöydällä. Muiden päivien säännöllinen epäsäännöllisyys näkyy hyvin Loopin datasta; ti-pe saavutetut aktiivisuusprosentit ovat 37, 37, 39 ja 44..

Tänään on iltasuunnitelmissa on lenkki, lenkkisauna ja hyvä pihvi. Hetken rauhoittuminen kotona ennen reilun viikon mittaista rypistystä. Huomenna siirrytään pois rutiineista. Aika pakata kamat ja lähteä muutaman päivän kokous- ja pelimatkalle. Luvassa reilusti golfia ja pitkiä iltoja ravintoloissa. Kävelyä ja unenpuutetta. Toivottavasti reilusti itsehillintää "normaalien ruokajuomien" kanssa jottei väsymys ainakaan kertaannu. Torstaina saakin sitten sykkiä perjantain ja lauantain tapahtumien järjestelyjen ja viikon arkirutiinien parissa. Viikon päästä päivä töissä ja töistä suoraan saareen loistoseurassa. Mahtava nähdä ystäviä ja saada olla hetki oma itsensä, kunhan vaan jaksan.

Tiedättekö muuten mikä reissaamisessa jännittää eniten? Olen tottunut siihen, että hotellihuoneessa minulla on aina karkkia mukana. Vaikka työ- ja pelimatkoilla on aina minuuttiaikataulu ja kiire, olen aina ehtinyt hetken lojua sängyllä ja ahmia karkkia Facebookia selatessa tai televisiota katsoessa. Joskus se oma aika on löytynyt keskellä yötä, mutta aina se on löytynyt. Hetki itselle ja hetki aikaa rauhoittua. Muistan tammikuussakin lähteneeni keskellä yötä muiden siirryttyä nukkumaan lähteneeni ulos etsimään Lontoosta kioskia joka myisi minulle karkkia. SoHon kadut tuli tutuiksi ja ostin varmasti elämäni kalleimman Twixin. 2,65 puntaa. Oli joka pennyn arvoinen. :D
Nytkin tuo päivittäinen oma hetki tarvitaan, mutta miten se sujuu ilman karkkia? Se mietityttää näin etukäteen.

Söin tänään töissä aamiaiseksi kaksi siivua pekonia, paistetun munan, kaksi palaa paahtoleipää, tomaattia, kurkkua, salaattia, tuoremehun ja kahvia. Ähky ja pieni morkkis, mutta kummasti siitä sai energiaa. Ähkyn tunne täytyy pitää kurissa, yksi ateria kerrallaan.

Kaksi viikkoa on siis pikkuhiljaa paketissa. Koska on kulunut tarpeeksi aikaa, että voin hyvällä omallatunnolla syödä vähän karkkia? Tuleeko sitä enää koskaan?

10. päivä. Piru molemmilla olkapäillä.

Eilen se todellakin alkoi. Illalla, sateesta ja päiväunista huolimatta pääsin ulos lenkille. Ilman kannustavaa seuraa se ei varmaankaan olisi tapahtunut. Suurta urheilujuhlaa ei eilen vielä nähty, mutta reipas hölkkää ja kävelyä yhdistelevä lenkki, pituudeltaan varmaan hivenen alle 10 km. Aikaa kului 1:19 ja koira ainakin väsähti.

Olin jo unohtanut kylkipistot ja muut ikävä vaivat, mitä aloittelevalle lenkkeilijälle tulee. Nyt kylkipisto iski jo sadan metrin hölkän jälkeen, ensimmäinen konkreettinen muistutus siitä, että sykemittari on ollut käytössä viimeksi 30.6.2014.  Kaiken sen ikävän alta kuitenkin ajoittain pääsi paistamaan pieni tuulahdus siitä juoksun tuomasta hyvästä olosta ja rauhasta aivan kuin muistuttaakseen minua urheilemisen ilosta. "Tämä ei aina tunnu pahalta, vaan tämä on nautinto", piru vasemmalla olkapäällä sanoi.

Ja ei, en ole unohtanut, että piru istui viimeksi oikealla olkapäällä. Molemmilla puolilla asuu piru. Oikea haluaa minun keskittyvät helppoon ja nopeaan tyydytykseen, vasen taas haluaa saada minut koukkuun jatkuvaan paremmuuden tavoitteluun. Kumman tahansa enkeliksi kutsuminen olisi itsensä huijaamista. Kaikilla on agenda, kukaan ei ole sydämeltään puhdas.

Lenkin jälkeen söin mainion salaatin eläimellisellä ruokahalulla, jonka jälkeen aika pian tulikin syvä uni. En ole pitkään aikaan nukkunut noin sikeästi. Väsynyt kroppa, vähän jo viileämpi ilma ja sateen ropina ikkunan takana on yhtä kuin onnellinen yö.

Koitan nyt ottaa alun iisisti. Tänään on vielä illan ohjelma auki, jotain kai pitäisi tehdä? Ei mitään raskasta vielä. Ideoita? Alla vielä eilisen lenkin data.

9. päivä. Arjen helppous.

Miten helppoa onkaan pitää rytmistä ja ruokailusta kiinni töissä, varsinkin näin kesäaikaan. Alle kymmenen metriä omasta työpöydästä sijaitsee Suomen parhaisiin lukeutuva golfravintola, joka tarjoilee loistavaa sapuskaa joka ikinen päivä. Ja kahvia. Mainiota kahvia on tarjolla heti ovesta sisään saapuessa aamulla, voi heti ottaa kupin mukaan matkalla alakertaan.

Viikonlopuissa oikeasti vaikeinta on selkeän rytmityksen puute. Aamut usein venyvät nukkuessa ja muuten vaan möllöttäessä niin putkälle, että vihdoin ruokaa saadessa on jo kiljuva nälkä. Lounas yleensä jää hyvin kevyeksi ja illalla onkin sitten taas nälkä. Nälkä ja toimettomuus telkkarin ääressä ajaa herkästi ajatukset kohti karkkia. Ei sen maun takia, vaan tekemisen vuoksi. Telkkarin ääressä tarvitsee jotain tekemistä. Tänä viikonloppuna piti vielä valvoa myöhään yöhän joka ilta PGA Championshipin johdosta, mutta ilman karkkia kuitenkin. Joka päivä sitä miettii, että mihin tässä sitä karkkia oikein onkaan tarvinnut? Tuntuu tyhmältä, että se on ollut niin tärkeää niin pitkään.

Mutta siis arki. Helppoa, tai ainakin helpompaa, kun sitä tyhjää aikaa ei ole läheskään niin paljoa. Nyt vielä kun saadaan treeni käyntiin, ottaa sekin oman aikansa. Muistan silloin muutama vuosi sitten miettineeni, että jokainen minuutti Elixiassa on poissa sohvalta ja karkkipurkilta. Ja niinhän se todellakin on. Päätin, että tällä viikolla otan taas pitkästä aikaa suunnaksi Elixian, vaikka ihan vaan käydäkseni. Reitti taas tutuksi. Ehkä sen aika on jo tänään?