Höyhensaarten karkkikemut

Lähes joka yö syön unissani karkkia. Paikka vaihtuu, mutta jotenkin aina päädyn tilanteeseen, jossa edessäni on valtavat määrät irtokarkkeja. Lyhyen pähkinnän jälkeen annan houkutukselle periksi ja päätän ahmia kaikki. Herätessänikin vielä ottaa päähän, kunnes tajuan sen taas kerran olleen vain unta.

Kävin eilen kaupassa ja poikkesin karkkihyllyllä hakemassa purkkaa. Kuin testatakseen tahdonlujuuttani oli kauppias päättänyt laittaa juuri suurimman houkutukseni Halvan mansikkalakujen lisäksi, eli Kouvolan lakritsin juuri Jenkki Raspberry-Liquorice-purkan alle. Hylly on ainakin 100 metriä pitkä, miksi se piti laittaa juuri siihen?! Paha mieli. No ei oikeasti.

Flunssa taitettu ja parina iltana käyty koiran kanssa kevyesti lenkkeilemässä. Vauhti on olematonta, mutta ainakin liikun taas. Ja mikä tärkeintä, siitä tulee hyvä fiilis. Jotenkin vaan alkava syksy ja ryhdistäytyminen ruokailun ja urheilun saralla kuuluvat yhteen.

Kävin tänään verikokeissa ensi viikon terveystarkastusta varten. Viikon päästä sitten kuullaan missä kunnossa tulen ottamaan 36. syntymäpäiväni (ja keski-iän) vastaan.

Peace out.

Kuukausi täynnä (ja se oli ärsyttävän helppoa).

Ei sen näin pitänyt mennä. Tämän piti olla yhden miehen kamppaily ylivoimaista vihollista vastaan. Tuskaa, hikeä ja unettomuuden ankeudessa kieriskelyä. Pah, vielä mitä! Rehellisesti ei ole tehnyt lainkaan karkkia mieli enää pitkään aikaan, eikä edes karkkiosastolla ostostelu viime viikonlopun koiravahdille ahdistanut pätkääkään.

Kaiken lisäksi opin apteekissa käydessäni, että minulla on näköjään ihan oikeakin, fyysinen riippuvuus. Nasoliniin. Sitä ei kuulemma saisi käyttää viittä päivää pidempään kerrallaan. Mulla taitaa kohta olla viisi kuukautta täynnä. No, ainakaan se ei lihota.

Mutta takaisin karkkiin. Aivan todella, todella ärsyttävän helppoa olla syömättä. Koska niinhän tässä on nyt uhkana käydä, että helppo voitto ei tunnu lainkaan voitolta ja totean koko lakon täysin turhaksi. Keksin jotain muuta. Vai olisiko tosiaan nyt niin, että en enää edes halua sokerin syleilyyn?

Muutama havainto karkittomasta elämästä.

Koko ajan on nälkä. Aamulla on nälkä, päivällä on nälkä, illalla on nälkä. Nälkä on edelleen todella ärsyttävä tunne, mutta nyt se kuitenkin vähän jo hymyilyttää. Tajuaa konkreettisesti minkälainen energiamäärä puuttuu päivittäin aiempaan verrattuna.

Äkkimakea ällöttää. Sitä en olisi ikinä uskonut, että joissain ruoissa on nyt mielestäni aivan liikaa sokeria. Esimerkiksi mustikkarahkassa. Wtf?

Mutta juhlitaan nyt vähän. Kuitenkin eka kuukausi on takana onnistuneesti. Menisin lenkille, mutta flunssa kaatoi petiin. Ehkä viikonloppuna sitten.