Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. lokakuuta 2014

Höyhensaarten karkkikemut

Lähes joka yö syön unissani karkkia. Paikka vaihtuu, mutta jotenkin aina päädyn tilanteeseen, jossa edessäni on valtavat määrät irtokarkkeja. Lyhyen pähkinnän jälkeen annan houkutukselle periksi ja päätän ahmia kaikki. Herätessänikin vielä ottaa päähän, kunnes tajuan sen taas kerran olleen vain unta.

Kävin eilen kaupassa ja poikkesin karkkihyllyllä hakemassa purkkaa. Kuin testatakseen tahdonlujuuttani oli kauppias päättänyt laittaa juuri suurimman houkutukseni Halvan mansikkalakujen lisäksi, eli Kouvolan lakritsin juuri Jenkki Raspberry-Liquorice-purkan alle. Hylly on ainakin 100 metriä pitkä, miksi se piti laittaa juuri siihen?! Paha mieli. No ei oikeasti.

Flunssa taitettu ja parina iltana käyty koiran kanssa kevyesti lenkkeilemässä. Vauhti on olematonta, mutta ainakin liikun taas. Ja mikä tärkeintä, siitä tulee hyvä fiilis. Jotenkin vaan alkava syksy ja ryhdistäytyminen ruokailun ja urheilun saralla kuuluvat yhteen.

Kävin tänään verikokeissa ensi viikon terveystarkastusta varten. Viikon päästä sitten kuullaan missä kunnossa tulen ottamaan 36. syntymäpäiväni (ja keski-iän) vastaan.

Peace out.

maanantai 25. elokuuta 2014

Praha-Peuramaa-Brunka. Kolme viikkoa ja vähän päälle.

Ihan tosi. Yli kolme viikkoa takana, eikä tunnu missään. Mennyt viikko oli juuri niin hektinen kuin ajattelinkin, itse asiassa jopa vähän tiukempikin.

Hyvät asiat ensin. Elämä ilman karkkia on ihan lasten leikkiä. Miksi tämä on tuntunut niin vaikealta? Muutaman kerran olen lähinnä kaivannut peiton alle kömpimistä ison karkkiämpärin ja iPadin kanssa, viettämään aikaa jonkun leffan parissa. Muuten, ei mitään mielihaluja.

No sitten ne huonot. Rutiiniton viikko tarkoittaa syömistä, juomista, valvomista ja tupakointia. Päivästä toiseen. Olo on aivan kaamea; väsynyt, turvonnut ja flegmaattinen. Onneksi kalenteri näyttää tuleville viikoille vain normaalia duunia, eikä yhtään työ- tai siviiliedustamista. Koko kehon detoxi alkaa nyt, eli vettä, hyvää ruokaa ja lenkkeilyä. Rauhallisesti ja hyvällä fiiliksellä.

Muuten, ne kaurakeksit. On ne vaan ihan älyttömän hyviä. Sen verran aion kiristää lakkoani, että jätän keksitkin pois.

Ja salitreeniohjelmaa pitäisi alkaa toteuttaa. Iina lupasi mulle ohjelman. Funtastic.

tiistai 12. elokuuta 2014

10. päivä. Piru molemmilla olkapäillä.

Eilen se todellakin alkoi. Illalla, sateesta ja päiväunista huolimatta pääsin ulos lenkille. Ilman kannustavaa seuraa se ei varmaankaan olisi tapahtunut. Suurta urheilujuhlaa ei eilen vielä nähty, mutta reipas hölkkää ja kävelyä yhdistelevä lenkki, pituudeltaan varmaan hivenen alle 10 km. Aikaa kului 1:19 ja koira ainakin väsähti.

Olin jo unohtanut kylkipistot ja muut ikävä vaivat, mitä aloittelevalle lenkkeilijälle tulee. Nyt kylkipisto iski jo sadan metrin hölkän jälkeen, ensimmäinen konkreettinen muistutus siitä, että sykemittari on ollut käytössä viimeksi 30.6.2014.  Kaiken sen ikävän alta kuitenkin ajoittain pääsi paistamaan pieni tuulahdus siitä juoksun tuomasta hyvästä olosta ja rauhasta aivan kuin muistuttaakseen minua urheilemisen ilosta. "Tämä ei aina tunnu pahalta, vaan tämä on nautinto", piru vasemmalla olkapäällä sanoi.

Ja ei, en ole unohtanut, että piru istui viimeksi oikealla olkapäällä. Molemmilla puolilla asuu piru. Oikea haluaa minun keskittyvät helppoon ja nopeaan tyydytykseen, vasen taas haluaa saada minut koukkuun jatkuvaan paremmuuden tavoitteluun. Kumman tahansa enkeliksi kutsuminen olisi itsensä huijaamista. Kaikilla on agenda, kukaan ei ole sydämeltään puhdas.

Lenkin jälkeen söin mainion salaatin eläimellisellä ruokahalulla, jonka jälkeen aika pian tulikin syvä uni. En ole pitkään aikaan nukkunut noin sikeästi. Väsynyt kroppa, vähän jo viileämpi ilma ja sateen ropina ikkunan takana on yhtä kuin onnellinen yö.

Koitan nyt ottaa alun iisisti. Tänään on vielä illan ohjelma auki, jotain kai pitäisi tehdä? Ei mitään raskasta vielä. Ideoita? Alla vielä eilisen lenkin data.